torstai 26. tammikuuta 2012


Dalai Laman 20 neuvoa onnelliseen elämään:

1. Suuri rakkaus ja suuret saavutukset sisältävät myös suuren riskin.

2. Kun häviät, muista saamasi oppitunti.

3. Muista kolme K:ta: kunnioita itseäsi, kunnioita toisia ja kanna vastuu teoistasi.

4. Joskus se, ettet saa haluamaasi on onnenpotku.

5. Opettele säännöt hyvin, jotta osaat rikkoa niitä.

6. Älä anna pienen riidan vahingoittaa suurta ihmissuhdetta.

7. Kun tajuat tehneesi virheen, yritä korjata se välittömästi.

8. Vietä joka päivä hetki aikaa yksin.

9. Ota muutos avosylin vastaan, mutta älä luovu arvoistasi.

10. Joskus hiljaisuus on paras vastaus.

11. Elä hyvää, kunnioitettavaa elämää. Kun vanhenet ja muistelet menneitä, voit nauttia jo eletyistä hetkistä uudestaan.

12. Kodin rakastava ilmapiiri on elämän perusta.

13. Käsittele rakkaidesi kanssa riidellessä vain nykyisyyttä – älä kaivele menneitä.

14. Jaa tietosi ja taitosi. Näin saavutat kuolemattomuuden.

15. Ole hellä Maapallollemme.

16. Käy kerran vuodessa jossain, missä et ole ennen käynyt.

17. Muista, että paras ihmissuhde on sellainen, jossa rakkautenne toisianne kohtaan ylittää tarpeenne.

18. Arvioi menestyksesi sen perusteella, mistä sinun täytyi luopua saavuttaaksesi sen.

19. Jos haluat muiden olevan onnellisia, ole myötätuntoinen.

20. Jos haluat olla onnellinen, ole myötätuntoinen.

Ja aamun laulu *klik*

19 kommenttia:

  1. Mitä tuohon enää lisäämään, voiko parempia ohjeita enää antaa...
    Kiitos uudesta musiikkituttavuudesta.

    VastaaPoista
  2. Juu, noissa ohjeissa lienee opettelemista.
    Juuri mietin voisiko viikonlopuksi ostaa tulpaaneja, vaikka ei ole oikeastaan yhtään kiire kevääseen. Nuo valkoiset näyttävät talvisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin nuo valkoiset olivat nimenomaan talvisia!

      Poista
  3. Hienot neuvot. Etsin ne ranskaksi, ja jostain kumman syystä kaksi viimeistä kuuluvat siinä versiossa :
    " lähestykää rakkautta ja ruuanlaittoa huolettomalla antaumuksella "
    " naurakaa vähintään yksi minuutti päivässä "

    http://mondereel.over-blog.net/article-conseils-du-dalai-lama-84250432.html

    ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei paljon paremmat! Mutta nää olikin meille suomalaisille vissiin suunnattu :D En ihmettele!

      Poista
  4. Kauniita ohjeita, kauniita kuvia, kaunis ihminen kameran takana. Kivaa, ettet hävinnyt pois blogimaailmasta!

    VastaaPoista
  5. Oi, sulla on noita Tuokio-kuppeja! Minäkin olen ajatellut niitä ostaa, mutten ole vielä saanut aikaiseksi kerjätä miestä ostamaan niitä... :)

    Viisaita ajatuksia. Kiitos että kirjoitit ne tänne minunkin luettavaksi. Sopisivat vaikka huonetauluksi, jota katsella joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain ne joululahjaksi <3 Ja pitää ehkä saada jotain sarjasta lisääkin!

      Poista
    2. Ihana lahja, nuo on niin kauniita. Minäkin toivoin mutta enpä saanut... Ajattelin kanssa teekuppeja noiden lisäksi, ja ehkä lautasiakin. Mielessäni mietin, että täytyy varmaan käydä hakemassa kaupasta kuppi kuukaudessa, niin onhan niitä jo vuoden lopussa ihan mukavasti... :)

      Poista
  6. Hyviä neuvoja. Jotenkin myös sellaisia päivänselviä.
    Ranskalaisessa versio antaa näemmä enemmän sisältöä kahteen vipaan.

    Ehkä monella olisi paljon tekemistä tuon "jaa tietosi ja taitosi" kanssa. Tuntuu että nykyään pihtaillaan, jos osaa enemmän kuin joku toinen. Sellainen pyytetön auttamisenhalu on kadoksissa. Saatan syyllistyä toki tähän itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat myös päivänselviä, mutta silti monelle vaikea pitää kiinni. Itsellekin muutama kohta tosi hankala!

      Samaa mieltä olen auttamisenhalusta, kaikki ovat niin kiireisiä muka ettei ehdi.

      Poista
  7. Nämä kaikki tuntuvat nopeasti ajatellen helpoilta,mutta oikeasti ovat kyllä haasteellisia.
    Silti niitä kohti on pyrittävä.
    Monelle äidille tuo ole joka päivä hetki yksin tekisi oikeasti niin hyvää,mutta siitä myös luistaa helposti muitten tarpeiden vuoksi.

    kauniita rauhallisia kuvasi tänään:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan tunnukin, mutta sitten huomaa että kyllä niissä lipsuu.

      Kiitos, aika pimeitä tuli aamunhämärässä.

      Poista
  8. Tarpeellinen ja kaunis muistutus tosiasioista - kiitos jakamisesta!

    VastaaPoista